

|
Jälkeläiset-Muuta-KilpaileeKeRJ:ssä |
Yleisestiottaen Hani on sympaattinen oldenburgtamma. Se on hyväsydämisin ja rehellisin hevonen, jonka olen elämäni aikana nähnyt, unohtamatta pientä pilkettä silmäkulmassa, joka kertoo siitä, että kyllä neiti osaa jekkuillakin. Paijaaminen ja rapsuttelu ovat tämän neidin mieleen, ja niitä se saakin yllin kyllin. Tammaneiti on myös erityisen perso kaikille herkuille, mutta sen kanssa pitää olla tarkkana, ettei sille syötetä niitä liikaa.
Hoitaessa Hani on rauhallinen ja hyvätapainen. Neiti voi ihan hyvin hoitaa karsinassa, koska se pysyy suurimman osan ajasta kiltisti paikoillaan. Kaviot Hani nostaa hyvin, mutta ne kannatta puhdistaa nopeasti, koska tämä tamma ei malta piettää jalkaansa kauaa ylhäällä. Pesusta neiti on aina ihan innoissaan ja onnistuu yleensä kastelemaan myös hoitajansa. Suitsien laitto sujuu hyvin ja Hani ottaa kuolaimet kiltisti suuhunsa. Satulan laitossa vyön kiristys on sen näkökulmasta ikävä juttu ja silloin se voi vähän luimia.
Taluttaessa Hani kävelee siististi vierellä. Joskus se voi unohtua katselemaan jotain mielenkiintoista tapahtumaa, mutta pieni kiskaisu, niin se taas seuraa kiltisti perässä. Aivan löysällä narulla ei kuitenkaan saa taluttaa, koska tamma voi hyökätä johonkin ruohotupsuun kiinni, jos huomaa ettei taluttaja valvo sitä ollenkaan.
Ratsastaessa Hani on kuuliainen ja aina tasaisen rauhallinen. Tamma ei ole suustaan erityisen herkkä, mutta pohkeita ei juurikaan tarvita, pelkkä puristus riittää. Painoapuja neiti kyllä seuraa ja jos ratsastaja heiluu satulassa kuin perunasäkki, niin raukkapienen jalat menevät aivan sekaisin. Tammaa täytyy aina muistaa kiittää hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen, koska se saa siitä lisää pontta yrittää uudestaan. Koulussa Hani on laiskan tuntuinen, mutta sitä pitää vain käskeä tarpeeksi, niin kyllä siitäkin hevosesta vauhtia löytyy. Tamma pysyy helposti peräänannossa ja osaa kyllä koululiikkeet. Sille täytyy vain antaa selvät avut, koska muuten eivät liikkeet onnistu halutulla tavalla. Esteillä tämä neiti syttyy kirjaimellisesti. Heti tamman nähdessä esteen, sen korvat pomppaavat pystyyn ja liikkeisiin tulee ylimääräistä sähäkkyyttä. Esteradalla on hyötyä Hanin uskomattomasta notkeudesta, jonka avulla se pystyy tekemään todella jyrkkiä kaarteita. Esteet Hani hyppää mahdottomistakin kulmista ja osaa nostaa takajalkansa ylös. Maastossa Hani on rauhallinen ja sen kanssa voi huoletta käydä yksinkin. Se ei säiky turhia, jotain äkkinäisiä ääniä tai liikkeitä se voi hieman kavahtaa, mutta ei mitään sen suurempaa.
| i. Buckeye Count | ii. Speedster U | iii. Rodney U |
| iie. Summer Madness | ||
| ie. Pride's Stardrift | iei. Joe's Pride | |
| iee. Vichyssoise | ||
| e. Milena Matine | ei. Ayres | eii. Tag Me |
| eie. Arpege Gratiana | ||
| ee. Jey's Anastacia | eei. Jey | |
| eee. Mariana |
ERJYhteensä 0 lähtöä, 0 sijoitusta (joista 0 voittoa)31.03.2007 Depfeill Estate - 130 cm - sijoitus 31.03.2007 Depfeill Estate - 140 cm - sijoitus |
KeRJYhteensä 1 lähtöä, 0 sijoitusta (joista 0 voittoa)18.04.2007 Tumpela - pitkä CCI/CIC* - sijoitus |
MEJYhteensä 0 lähtöä, 0 sijoitusta (joista 0 voittoa) |